Olvin Tiina-Liisa Liukkonen: Pohjois-Savossa suuri tarve nopeille yhteyksille

“Jos Helsinkiin pääsisi Iisalmesta 4 tunnissa, juna olisi oikeasti vaihtoehto lentomatkustamiselle. “

Olvin talousjohtaja Tiina-Liisa Liukkonen työskentelee Iisalmessa Olvin pääkonttorilla ja Suomen tehtaalla. Työt vievät häntä lähes viikoittain myös Helsinkiin tai tytäryrityksiin.

Kun matkaa eteläiseen Suomeen on lähes 500 kilometriä, on yhteyksillä väliä.

– Liikenneyhteydet ovat meille elinehto. Meidän täytyy liikuttaa ihmisiämme, mutta myös tuotteitamme, Liukkonen sanoo.

Olvi vie Iisalmesta noin 200 miljoonaa litraa valmiita tuotteita Suomeen, ja enenevässä määrin myös maailmalle. Myös muut alueen yritykset, kuten Ponsse, Normet ja Genelec, ovat vientipainotteisia.

Nykyisissä yhteyksissä on kuitenkin toivomisen varaa. Junaliikenteen haasteena on hitaus.
Juna Iisalmesta Helsinkiin vie viisi tuntia, lentokoneella pääsee kolmessa ja puolessa. Etenkin yrityspuolella aika on rahaa.

– Olvilla junaa käytetään kyllä aina, kun se on ajankäytöllisesti mahdollista. Jos Helsinkiin pääsisi Iisalmesta 4 tunnissa, juna olisi oikeasti vaihtoehto lentomatkustamiselle. Mutta varsinkin päivämatkoja junalla matkustettaessa perilläoloaika jää lyhyeksi. Lentokoneella kotiin voi ehtiä vielä työpäivän jälkeen ennen kuin lapset ovat nukkumassa. Junayhteys toisi myös hintakilpailua. Nyt Finnairilla on Kuopio-Helsinki -lentoihin monopoliasema, mikä todella näkyy hinnoittelussa, Liukkonen kertoo.

Itärata olisi Liukkosesta Ylä-Savolle todella tärkeä. Se tekisi junasta hyvän vaihtoehdon. Moni yritys käyttäisi mielellään junaa myös ekologisista syistä.

Eikä siinä kaikki.
Puhutaan myös tulevaisuudesta. Ihmisten, yritysten, alueen.

– Raideliikenneyhteyksillä on merkitystä etenkin siinä, mihin alueen yritysten kasvu suuntautuu. Jos yhteydet ovat luotettavat ja nopeat, voivat yritykset kasvaa tällä alueella luottavaisin mielin. Mutta jos yhteyksiä ei kehitetä, voi kasvu suuntautua erityisesti Suomen ulkopuolelle. Alueemme hienous on suuri kansainvälisten yhtiöiden määrä. Niillä on merkitystä myös myös koko Suomen kannalta, Liukkonen sanoo.

Liukkosen mukaan alueen vientiyritykset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana investoineet Ylä-Savoon yhteensä lähes 500 miljoonaa. Uskoa paikkaan ja kasvuun siis on.

Häntä kismittää kuitenkin, että samaan aikaan valtio on leikannut palveluita ja työpaikkoja rankalla kädellä.

– Käräjäoikeus on lakkautettu, sairaala toimii vain poikkeusluvalla määräaikaisesti, maistraatin ja poliisin toimintaa on supistettu. Eikö valtion tulisi luoda aluepolitiikan avulla elinkeinoelämälle elinvoimaisuutta eikä heikentää sitä? hän kysyy.

Olvin taloustjohtaja Tiina-Liisa Liukkonen
Olvin talousjohtaja Tiina-Liisa Liukkonen helmikuun Itärata-vaikuttajaseminaarissa.

Liukkonen uskoo, että Itärata sekä parantaisi yhteyksiä että nostaisi itäisen Suomen painoarvoa. Kyse on muustakin kuin pelkästä radasta.

Kyse on koko Suomen mahdollisuudesta kehittyä, elinvoimasta.
Asioista, joilla sillä on merkitystä vaikkapa silloin, kun yritys tai ihminen miettii, mihin sijoittua.

– Nyt esimerkiksi Seinäjoelle junayhteys on parempi ja nopeampi. Ja tiedetään, miten erinomaisesti Seinäjoen talousalue kehittyy. Yksi positiivinen asia on varmasti alueen hyvä saavutettavuus pääkaupunkiseudulta. Tämä jättää itäisen Suomen eriarvoiseen asemaan, Liukkonen sanoo.

Hän uskoo, että paremmat yhteydet vastaisivat myös alueen suureen ongelmaan eli työvoimapulaan.

– Pula työvoimasta on todellinen ja haastava. Haasteita on ei vain vetovoimassa vaan erityisesti pitovoimassa. Sen kohdalla alueen saavutettavuus vaikuttaa paljon. On tärkeää, että alueen nykyiset asukkaat näkevät kotipaikkansa jatkossakin houkuttelevana asuin- ja työskentelypaikkana, ja siinä hyvät yhteydet Etelä- Suomeen ovat tärkeät, Liukkonen sanoo.

– Uskon, että elinvoimaisilla alueilla on merkitystä koko Suomelle. Jos halutaan keskittää kaikki ihmiset kehäkolmosen sisäpuolelle, niin tehdään sitten pakkosiirrot. Mutta jos näin ei tehdä, niin sitten pitää uskaltaa investoida myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, hän tiivistää.